Kevätseuranta kutsuu perheet luontoon


Kevät on edennyt aimo harppauksin ja ensimmäiset valkovuokkohavainnotkin on jo tehty.
Kuva: Riina Pippuri

Kevät etenee vauhdilla, kun tavanomaista lämpimämmät säät hellivät koko Suomea. Nyt onkin mitä mainioin hetki tutustua oman kotipaikkakunnan luontoon koko perheen voimin.

Keväinen luonto otti viikonloppuna aimo harppauksen. Leskenlehtien ja sinivuokkojen kukinta etenee koko ajan pohjoisemmaksi. Pajunkissat ihastuttavat jo Lapissakin ja paju on puhjennut kukkaan aina Keski-Suomessa asti. Myös ensimmäiset havainnot valkovuokkojen ja vieraslaji etelänruttojuuren kukinnasta on saavuttanut Kevätseurannan. Keväisten kukkijoiden myötä havainnot hyönteismaailman heräilystä ovat runsastuneet.

-Nokkosperhosesta ja sitruunaperhosesta kirjataan havaintoja ympäri Suomea. Viime viikonlopun lämpöaalto sai myös kimalaiset pörräämään sankoin joukoin, ja lisäksi sammakoiden kutu on alkanut Etelä-Suomessa, Kevätseurantakoordinaattori Ilona Tuovinen kertoo.

Tulevana viikonloppuna 24.-25. huhtikuuta kerätään taas runsaushavaintoja keväisistä lajeista ja keväinen luonto kuhisee tapahtumia. Keväinen retkikohde voi löytyä yllättävänkin läheltä, esimerkiksi kotitalon takaa joutomaalta, joenrannasta tai peltoaukealta.

-Perheet yhdessä kevääseen -retkipäivä syntyi halusta tarjota lapsille ja perheille tekemistä ja hyvää mieltä nyt kun yhteiset tapahtumat ovat olleet harvassa. Suuntautuu retki sitten omalle takapihalle tai lähiluontoon, luonnon tutkiminen, yhdessä leikkiminen ja retkieväät tekevät päivästä kaikille merkityksellisen, ympäristökasvatuspäällikkö Teija Peura kannustaa. Kevätseuranta tarjoaa retkipäivän järjestämiseen mukavia vinkkejä, jotka löytyvät kampanjan nettisivuilta.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ