Etelä-Uusimaa

Karjaan kouluissa taas uusia koronatapauksia


Kiilan koulussa ja Karjaan yhteiskoulussa on todettu jälleen uusia koronavirustartuntoja. Altistuneita on noin 20 henkilöä Kiilan koulussa ja 40 yhteiskoulussa. Altistuneet on asetettu karanteeniin.

Karjaan yhteiskoulussa opiskeluja jatkettiin näin ollen maanantaina edelleen etäopetuksessa, joka jatkuu huhtikuun 20. päivään saakka henkilökunnan altistumisten ja karanteenien johdosta, kaupunki tiedotti perjantaina iltapäivällä.

Lähiopetukseen palattiin vuosiluokilla 7-9 kaupungin muissa kouluissa maanantaina 12. huhtikuuta. Lukioissa lähiopetukseen palataan tulevana keskiviikkona. Muut toisen asteen oppilaitokset voivat myös omalla päätöksellään palata lähiopetukseen.

Ulkoilmaharrastukset vuonna 2002 ja sen jälkeen syntyneille sallitaan enintään 10 hengen ryhmissä sekä mm. turvavälejä koskevin rajoituksin. Vapaa-aikapäällikkö ohjeistaa yhdistyksiä tästä.

22,6 prosenttia raaseporilaisista oli saanut koronarokotuksen viime perjantaihin mennessä. Vuosina 1957-1961 syntyneiden rokotusajanvaraukset aloitetaan maanantaina 12. huhtikuuta kello 16. Riskiryhmien rokotukset jatkuvat entiseen tapaan ja massarokotuksia annetaan nyt myös Tammisaaren palloiluhallissa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ