Katarinaskolassa koronatartunta, yli 50 karanteeniin


Ruotsinkielisessä Katarinaskola-koulussa Karjaalla on todettu koronavirustartunta. Altistuneita on 48 oppilasta ja kahdeksan henkilökuntaan kuuluvaa. Altistuneet määrätään karanteeniin 14 vuorokaudeksi. Kaupunki tiedotti tapauksesta keskiviikkona iltapäivällä. Kaupungin tartuntatautitiimi on yhteydessä kaikkiin altistuneisiin viimeistään torstain aikana puhelimitse ja antaa ohjeita karanteenista.

Tartunnan saaneen on pysyttävä poissa koulusta tai päivähoidosta vähintään 10 vuorokautta oireiden alkamisesta, mutta tarvittaessa pidempään siten, että hän on ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta ennen kouluun tai päivähoitoon palaamista. Tartuntatautilääkäri päättää karanteenin ja eristämisen kestosta kokonaisarvioinnin perusteella.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ