Vapaat ajat loppuivat samalla kun massarokotukset aloitettiin


Rauni Korhonen ilmoittautui urheiluhallissa ensimmäisenä. Gunilla Heerman antoi rokotuksen.

Ensi viikolle luvattu toiset 1.600 annosta

Raaseporissa päästiin aloittamaan vuosina 1941-1946 syntyneiden sekä kyseisen ikäryhmän kanssa samassa taloudessa asuvien ja ennen vuotta 1955 syntyneiden koronarokotukset keskiviikkona.

Kolmelle päivälle nettivarauksella viime perjantaista lähtien tarjolla olleet ajat – joita oli yhteensä noin 1.600 – loppuivat jo aamukymmenen paikkeilla, jolloin rokotukset aloitettiin Karjaan urheiluhallilla.

Raasepori on saamassa saman määrän rokotteita tulevalla viikolla, joten uusia aikoja pääsee pian taas varaamaan sekä netissä että puhelimitse. Ajanvarausnumerossa on takaisinsoittotoiminto. Terveyspalvelupäällikkö Annika Rehn kertoo, että puhelu tulee kaupungilta tuntemattomasta numerosta.

Parempaan suuntaan

Karjaan urheiluhalliin ensimmäisenä ilmoittautumaan saapui Rauni Korhonen, jolle koronarokotuksen ottaminen oli itsestäänselvyys.

-Ystäväpiirissäni ikäihmisillä on ollut samanlaiset mielipiteet ja myönteinen suhtautuminen asiaan. En ole kuullut että kukaan tästä kieltäytyisi, Korhonen sanoo. Hän toteaa myös, että maailmaa on kohdannut melkoinen vitsaus, mutta sen kanssa on vain pärjättävä.

Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa.

-Eiliseen saakka saimme paikkakunnalle vain pieniä määriä rokotteita. HUS Apteekki tarjosi meille viime viikolla 1.600 Pfizer-BioNTechin rokoteannosta ja vastasimme tietenkin myöntävästi. Haluamme hoitaa nämä mahdollisimman hyvin ja nopeasti, terveyspalvelupäällikkö Rehn sanoo. Rokotustahti oli nyt 12 henkilöä tunnissa.

”Kapasiteetti riittää”

Urheiluhallissa oli aamupäivällä neljä rokotuspistettä, illaksi avattiin vielä viides. Ensimmäiselle päivälle oli 440 aikaa, torstaille melkein 480 ja perjantaille noin 270. Samaan aikaan jatketaan rokotuksia Tammisaaren entisessä Hagakodissa, jossa edellä mainitulle väestöryhmälle oli kolmelle päivälle hieman yli 400 aikaa.

Urheiluhalli otettiin käyttöön, jotta kaikille tulijoille on tarpeeksi paljon tilaa, ja rokotuksia saadaan annettua ripeämmin. Entinen Hagakoti olisi ollut tälle ihmismäärälle liian ahdas turvallisuutta ajatellen. Aikoja oli tarjolla iltakahdeksaan, perjantaina lopetetaan iltapäivällä.

-Meille on luvattu tulevalle viikolle sama määrä rokotteita ja myös ne annetaan saman tien. Saamme rokotteet tänne yleensä tiistaisin iltapäivällä. Rokotuskapasiteettimme tulee riittämään varmasti ja lisäämme sitä tarpeen mukaan, Rehn lupaa.

Nyt käytössä olevat rokotteet on säilytettävä 70 pakkasasteessa ja ne säilyvät jääkaappilämmössä viisi päivää. Astra Zenecan rokotteet pantiin tauolle viime viikon perjantaina ja tältä osin myös Raaseporissa odotetaan päätöksiä jatkoa ajatellen. Rehn toivoo, että saisi tiedon päätöksestä tällä kerralla jostain muualta kuin uutisista.

Suunnitelmat mm. urheiluhallissa annettavista rokotuksista tehtiin Raaseporissa Rehnin mukaan jo joulukuussa, jolloin luultiin vielä, että ne etenisivät selvästi ripeämmin. Suunnitelman mukaan suurempia ihmismääriä rokotetaan jatkossa myös Tammisaaren palloiluhallissa, kunhan ylioppilaskirjoitukset ovat päättyneet ja halli vapautuu – ja sitä mukaa kuin rokotusannoksia saadaan. Koronarokotuksia on annettu jo aiemmin riskiryhmiin kuuluville ja ikäihmisille myös Karjaalla, Pohjassa ja Tenholassa tilapäisissä rokotuspisteissä.

Apua arvostetaan

Raaseporin kuntouttavan toiminnan päällikkö Michael Westerlund on koordinoinut rokotusten käytännön toteutusta.

-Rokotuksia varten on rekrytoitu kymmenkunta ulkopuolista työntekijää. Henkilöstöä on otettu myös esimerkiksi ennalta ehkäisevästä terveydenhuollosta ja vanhuspalveluista, Westerlund kertoo.

Terveyspalvelupäällikö Annika Rehn ja Raaseporin kuntouttavan toiminnan päällikkö Michael Westerlund.

Rokottajien tulee olla laillistettuja sairaan- tai terveydenhoitajia. Rehn kertoo, että rokottajia ei ole kuitenkaan rokotettu, koska annoksia ei ole tarpeeksi. Karjaalla aloitettiin keskiviikkona neljällä rokottajalla, Tammisaaressa heitä oli kaksi. Henkilökuntaa tarvitaan myös rokotettavien vastaanotossa ja rokotteiden sekoittamisessa. Karjaalla yhteisvahvuus oli yhdeksän henkilöä, Tammisaaressa neljä. Puheluihin vastaa viisi henkilöä.

-Tähän on ollut varsin helppoa löytää työntekijöitä etenkin illoiksi ja myös lyhyellä varoitusajalla. Kiinnostus auttamiseen on ollut suurta, arvostamme sitä todella paljon, Westerlund kiittää. Myös muutamat jo eläkkeellä olevat hoitajat ovat liittyneet vahvuuteen. Vapaaehtoisvoimia esimerkiksi kolmannelta sektorilta ei ole tarvittu ainakaan vielä.

Westerlundilla on myös toive rokotukseen tuleville.

-Saapukaa paikalle vasta hieman ennen omaa aikaanne, jotta vältämme jonot ja ruuhkautumisen, ja rokotukset voidaan hoitaa turvasuositusten mukaisesti.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ