Kulttuuripalkinto Hanko Soi -kesäkonserteille


Hanko Soi-kesäkonsertit on valittu Hangon kaupungin vuoden 2020 kulttuuripalkinnon saajaksi. Kulttuurilautakunta pyysi viime vuoden lopussa kansalaisilta ehdotuksia kulttuuripalkinnon saajaksi. Ehdotuksia tuli yli 50, joista raati valitsi neljä. Yleisöäänestyksessä annettiin yli 900 ääntä, joista kesäkonsertit sai noin 280.

-Äänestys oli kahden viikon aikana tasaista kaikkien ehdokkaiden kohdalla. Sen vuoksi kulttuuripalkintoraati päätti jakaa kunniamaininnat Tapio Kekkoselle, Katja Ukonaholle ja Kristian Åbergille. Kaikki neljä ehdokasta tekevät hienoa työtä Hangon kulttuurielämälle, kulttuurijohtaja Jennika Friman sanoo.

Hanko soi-taidemusiikkitapahtuma on järjestetty vuodesta 2019 ja siinä esiintyy nuoria ammattimuusikoita Suomesta ja ulkomailta. Tavoite on täydentää Hangon elävän musiikin tarjontaa ympärivuotisesti.

-Kesäkonserttien taiteelliset johtajat Knuut Nissinen ja Lotta Harju ovat luoneet matalan kynnyksen konserttisarjan. Lyhyellä ajalla konsertit ovat saanet suuren suosion ja kiitokset korkealaatuisesta ohjelmasta. Tapahtuma sopii myös perheen pienimille ja on siksi mahtava tilaisuus tutustua klassisen musiikin maailmaan, Friman kehuu.

Hankolaissyntyinen Tapio Kekkonen on kokenut ja palkittu valokuvaaja, jonka valokuvia löytyy eri puolilta maailmaa. Kekkonen kuvaa Hankoa eri näkökulmista. Hänen kuvilleen tunnusomaista on ilmaisun kauneus ja laadukas tekninen toteutus.

Myös Katja Ukonaho on syntyperäinen hankolainen, jonka elämässä tanssi on ollut mukana koko ajan. Ukonaho on opettanut tanssia hankolaisille lapsille ja nuorille yli 20 vuotta ja kuuden vuoden ajan myös aikuisille.

Kristian Åberg on kulttuurin moniosaaja, toimittaja ja ohjaaja. Hän on ollut mukana kehittämässä Hangon elokuvajuhlia ja rakentamassa myös uutta elokuvien ystäville. Hän on tehnyt jo useampia Hanko-aiheisia dokumentteja.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ