Rokotukset jatkuvat, seuraavaksi hoivayksiköiden vuoro


Raaseporissa ja Hangossa on jatkettu koronakoronaviruspotilaiden hoitoon, näytteenottoon ja diagnostiikkaan osallistuvan henkilöstön rokotuksia. Yhteensä noin 100 henkilöä saa rokotteen ensimmäisellä viikolla. Rokotukset aloitettiin maanantaina, jolloin rokotteen sai 30 henkilöä.

Tammisaaren infektiovastaanotolla työskentelevä sairaanhoitaja Maria Asplund oli ensimmäisten rokotteen saaneiden joukossa keskiviikkona.

-Tunnen olevani etuoikeutettu. Tietysti tunteet olivat myös hieman hermostuneet, mutta niinhän se on usein uusien asioiden kanssa. Hoitohenkilökuntaan kuuluvana oli ainakin minulle itsestäänselvyys, että otan rokotteen ja näytän esimerkkiä muille, Asplund kertoo.

Koska Asplund työskentelee päivittäin potilaiden kanssa, joilla epäillään koronavirusinfektiota, rokotteen saaminen tuo myös turvallisuuden tunnetta.

-Jotta voisimme saada lopun tälle epidemialle, olisi hyvä että kaikki ottaisivat rokotteen. Meidän täytyy samalla huomioida myös heidät, jotka eivät jostain syystä voi ottaa rokotusta. Suojelemme myös heitä ottamalla rokotuksen, Asplund sanoo.

Hän toteaa olevan normaalia olla epävarma tai peloissaan, mutta tutkimus edistyy ja tieto lisääntyy koko ajan.

-Haluamme varmasti kaikki elää taas normaalisti ja tavata läheisiämme, joten nyt meidän täytyy kantaa vastuumme ja ottaa rokote kun siihen vihdoin on tullut mahdollisuus, Asplund painottaa.

Tulevalla viikolla rokotusvuorossa on vanhusten ympärivuorokautisen hoivan henkilökunta ja asukkaat Hangossa ja Raaseporissa, joka tarkoittaa 300 rokoteannosta.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ