BK penkoi pisteet luolasta


Vuoroin vieraissa. BK voitti syyskuussa GrIFK:n kotikentällään selvästi, mutta vieraissa oli tiukempaa. Tässä Fredrik Forssia repivä Jac Karlsson ei ollut tyytyväinen puolustuspeliin, joka sai pitkästä aikaa avukseen Forssin alle jäävän Miska Henrikssonin.

BK-46:n luolamiehen kyvyt joutuivat koetukselle ja pisteet olivat miesten SM-käsipallossa kiven alla Grankulla IFK:n ”luolaksi” kutsutussa kotihallissa. Kauniaisten väestönsuojassa todistettiin lopulta karjaalaisten nousua kalliolta kukkulalle ja voittoon maalein 28-29 (16-19).

BK jatkaa sarjassa kolmantena ja on irronnut Dickenin ja Cocksin kanssa muusta porukasta. GrIFK kuhnaa kuudentena, vaikka alakanttiin esiintynyt joukkue onkin väläytellyt alati pirteämpiä otteita. Ne otteet olivat kaataa BK:n, joka palasi keskiviikkona peräti kolmen viikon pelitauolta kehiin rahtusen ruosteisin elkein.

Solttupojat Oliver Nordlund ja Miska Henriksson pääsivät vihdoin pelihommiin 1,5 kuukauden kiipelistä. Nordlund paukuttikin heti kauden suurimman maalimääränsä, kun taas enemmän puolustuksessa käytetty Henriksson ujosteli heittoa. Jalkavammasta toipunut maajoukkuesentteri Robin Sjöman kellotti kauden ensimmäiset minuuttinsa, jotka sujuivat vielä hapuillen. Pelitauko ja palikoiden uudelleenintegrointi johtivat ailahtelevaan esitykseen.

-Epävarmuutta oli huomattavissa. Voitto oli helpotus ja nyt voimme hieman hengähtää. Saimme pelaajia takaisin remmiin ja pääsemme harjoittelemaan, valmentaja Andreas Rönnberg totesi liiton otteluraportissa.

Ihme ja kumma

BK:n puolustaminen on ailahdellut jo tovin, eikä se tahtonut Kauniaisissakaan asettua aloilleen. Grani-pakit Anthony Hellakoski, Robin Granlund ja Richard Sundberg hyödynsivät huteruuden eikä kotijoukkueella ollut hyvistä heittopaikoista pulaa. Jälki olisi voinut olla paremmalla sihdillä julmempaa, mutta BK-häkkäri Miksu Heinonen kykeni tukkimaan vuotoja torjunnoillaan.

-Meillä oli koko ottelun ajan liian pitkät välimatkat toisiimme. Ihme, että tällaisella puolustuksella voitetaan. Asenne oli hieman vaisu ja luulimme selviävämme helpolla. Sellaiseen ajatteluun ei ole varaa näinkin hyvää Grania vastaan, Jac Karlsson muistutti.

-Päästimme heidät heittämään liian läheltä. Vasta ottelun lopussa saimme puolustuksen toimimaan, Rönnberg komppasi.

52 minuutin kohdalla GrIFK johti 27-26, mutta lysti loppui siihen. Takaheitot saatiin kuriin ja Heinonen jysäytti jättitorjunnan Hellakosken läpimurrossa. Kahden maalin tappiolla Grani pelasi pallon ensimmäistä kertaa koko ottelussa vasempaan laitaan, josta Heinonen napsi Daniel Långin laakin pois. 50 sekuntia ennen loppua Granlund kavensi lukemiksi 28-29, mutta BK ei antanut enää tilaisuutta tasoitukseen. Se lypsäsi kellosta sekunnit pois ja Karlsson kalasteli kylmästi tarvittavat rikkeet.

Kohti ja sivuttain

Hyökkäyspäässä BK ei juuri ohiheittoihin sortunut avausjaksolla. Vihreäpaitojen puolustusta pelkällä katseellaan riisunut Karlsson oli erehtymätön (5/5) ja osoitti jälleen olevansa huomattavasti halukkaampi heittäjä viime kauteen nähden. Tuolloin hän osui ottelussa keskimäärin 3,2 kertaa, kun tällä kaudella maalisarake on pullistellut paljon paksummin (5,75). Laitoihin BK ei saanut mitään hehtaarikulmia, mutta Sebastian Säkkinen ja Albert Lindholm livauttivat pienestäkin välistä veivinsä verkkoon.

Kakkospuoliskolla hurmos hiipui ja maalinteko meni tervanjuonniksi. Karlsson pihtaili heittoaan, laitoihin ei pelattu enää pieniäkään kulmia, viiva katosi kuvasta eikä kontrauksistakaan ollut iloa.

-Emme menneet enää maalia kohti, vaan siirtelimme palloa liikaa sivuttain, Karlsson näki.

Victor Westerlund livahti paraativälistään maalia kohti ja kantoi toisella jaksolla vastuuta maalaamisesta. Kymmenettä kauttaan edustusmiehistössä pelaava ”Viggo” ei ole koskaan ollut näin ahnaalla tuulella, sillä 3,75 maalia/peli on kipparin tuhdeinta dataa. Valmentaja Rönnberg sai avattua röörejä juuri tarpeeksi, kun hän poimi lopussa Heinosen pois maalilta ja komensi molemmat Sjömanin sällit viivalle. BK onnistui 7 vs 6-pelillä maalinteossa kolmesti peräjälkeen ja piti pintansa.

Tulevalla viikolla pinnan pitäminen vaikeutuu, kun keskiviikkona Karjaalle saapuu Dicken ja lauantaina Riihimäellä on vastassa Cocks.

Ottelutilastot:
BK-46 (maalit/heitot):
Jac Karlsson 6/8, Victor Westerlund 5/10, Oliver Nordlund 5/8, Sebastian Säkkinen 5/7 (7 m 2/2), Linus Lindberg 4/6, Albert Lindholm 2/3, Kenneth Dahlberg 1/2, Linus Sjöman 1/1, Jonathan Ekman 0/2. Yhteensä 29/47 (62 %).
Maalivahdit: Miksu Heinonen (60 min.) 17 torjuntaa.
Jäähyt: Säkkinen, Miska Henriksson, Karlsson, Robin Sjöman 2 min. Maalit BK:lle 5-4.
Pallonmenetykset: 9.
GrIFK: Anthony Hellakoski 8/14, Robin Granlund 7/14, Richard Sundberg 6/9 (7 m 1/1), Fredrik Forss 3/4, Ville Viljanen 2/4, Alexander Qvist 2/3, Daniel Lång 0/1, Alexander Lång 0/1 (7 m 0/1). Yhteensä 28/50 (56 %).
Maalivahdit: Atte Pakarinen (47 min.) 7 torjuntaa, Tommi Haverinen (13 min.) 3.
Jäähyt: Sundberg 2 min. Maalit Granille 2-1.
Pallonmenetykset: 8.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ