BK vetäytyy europeleistä


Raajarikkoinen BK puristi voittoon Turussa

Väki vähenee ja pidot paranee. BK-46:n käsipallomiehistö tohtii olla toista mieltä, sillä se on parempiakin pitoja nähnyt kuin viime aikojen äherrykset SM-liigassa. Avoimien ovien Tallinna-voiton jatkeeksi karjaalaiskopla irvisti keskiviikkona hikisen iltapuhteen Turussa, kun Åbo IFK kaatui lopulta toisen puoliskon ryhtiliikkeellä 35-38 (21-16).

Lue lisää näköislehdestä


Kiristynyt koronatilanne pakottaa BK-46:n käsipallomiehistön heittämään hanskat tiskiin tulevien eurocup-pelien osalta.

Kolmostason European Cupissa suoraan toiselle kierrokselle sujahtaneen karjaalaisjoukkueen piti kohdata HC Tallinn marraskuussa kaksiosaisessa otteluparissa, mutta se vetäytyy suosiolla syrjään. Euroopan käsipalloliitto EHF ilmoitti otteluiden perumisesta ja Tallinn eteni kolmannelle kierrokselle.

-Vielä syyskuussa olimme siinä toivossa, että korona pysyisi sen verran hallinnassa, että pystymme pelaamaan. Olemme kuitenkin nykytilanteen valossa todenneet riskit liian suuriksi. Vaikka Tallinna-pelit olisivat jotenkin järjestyneet, niin jatkokierroksilla olisimme todennäköisesti saaneet vastaan joukkueen maasta, jossa on huono tilanne. Koronakartta on aika lohduttoman näköinen, hallituksen puheenjohtaja Roger Roos perustelee.

Tallinn-otteluita ei kyetty saamaan koukkuun.

-Ehdotimme, että molemmat ottelut pelataan Karjaalla, mutta Tallinnan vaatimukset olivat sellaisia, ettemme pystyneet niihin vastaamaan. Jos taas olisimme lähteneet pelaamaan Tallinnaan, niin emme olisi saaneet tarpeeksi pelaajia matkaan, koska siitä olisi Suomeen palatessa seurannut karanteenia ja pulmia työssä käyville pelaajille, Roos sanoo.

Karjaalla odotettiin pitkän tauon jälkeen europelejä innolla, mutta odotus jatkuu.

-Totta kai harmittaa ja taannoisen liigakohtaamisen perusteella olisimme olleet Tallinnaa vastaan vahvoilla. Nyt pitää kuitenkin mennä turvallisuus edellä ja ajatella pelaajien parasta. Yritetään ensi vuonna uudestaan, Roos toivoo.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ