Syndalenin jakeluasemalla 1.000 litran öljyvuoto


Puolustusvoimien käytössä olevassa Syndalenin harjoitusalueen sotasatamassa Hangossa sattui iso öljyvahinko keskiviikkona alkuiltapäivästä polttoaineiden jakeluaseman pumpun rikkouduttua.

Pelastustoimen ensitiedotteessa ilmoitettiin, että satamassa on päässyt mereen tuhat litraa polttoöljyä, ja vuoto oli rajattu satama-alueelle. Illalla tarkennettiin, että öljy oli valunut viemäriin, joka johtaa mereen.

-Pelastuslaitos rajasi öljyn yhdessä puolustusvoimien kanssa satama-alueelle öljyntorjuntapuomilla ja suojasi alueen rannat imeytyspuomilla. Suurin osa vuotaneesta öljystä saatiin imettyä imuautolla pois viemäreistä ennen kuin se kulkeutui mereen, päivystävä palomestari Niko Mättö tiedotti.

Torjuntatoimenpiteitä jatkettiin vielä illalla rajatulla alueella öljyn poistamiseksi vedestä. Tehtävää hoitamaan hälytettiin pelastuslaitoksen kolme pelastusyksikköä, puolustusvoimien pelastusyksikkö sekä puolustusvoimien henkilökuntaa ja varusmiehiä.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ