BK pahassa pulassa


Jalkapallokausi miesten 3-divisioonassa huitelee jo puolivälin krouvissa, mutta BK-46 ei ole vielä päässyt edes saluunan ovista sisään.

Pääsy estettiin jälleen keskiviikkona, kun Toukolan Teräs heitti polkkapojat ulos näiden omasta tavernasta. Karjaan keskusnurmella synkisteltiin tappiolukemia 1-4 (1-2), jotka painoivat BK:ta syvemmälle eteläisen ykköslohkon putoamiskamppailuun.

Edellisessä kotipelissään joukkue onnistui raapimaan ensimmäisen voittonsa FC Espoo/2:n kustannuksella, mutta sen jälkeen BK:ta on viety kuin mätää kukkoa.

Kalliita virheitä

Perjantain ottelu lohkokärki Käpylän Pallon vieraana päättyi masentavasti 7-0 ja nyt kyytiä antoi alempaan keskikastiin kuuluva ToTe, joka oli viimeksi juhlinut voittoa heinäkuun alussa.

-KäPa-tappion lukemat eivät kerro koko totuutta, sillä nostimme toisella jaksolla riskillä pelaajia ylös ja he pääsivät kaunistelemaan numeroita. Mutta samanlaisia merkkausvirheitä teimme silloin kuin tänäänkin. Nyt vastustaja ei ollut yhtä kova, mutta virheistä hekin rokottivat, valmentaja Hassan Bouktouf totesi.

Kaikki alkoi kivasti, kun Kristoffer Ammondtin vaniljainen vapaapotku upposi suoraan rysään 10. minuutilla. BK:lla ei ollut suurta hätää ensimmäisen puolen tunnin aikana.

-Meillä oli kopissa ja kentällä sellainen fiilis, että tulemme hallitsemaan tätä peliä. Niin teimmekin, kunnes alkoi tulla henkilökohtaisia virheitä, jotka ovat käyneet kalliiksi. Ne laskevat moraalia, Bouktouf tuskaili.

ToTe:n kaksi ensimmäistä maalia saivat alkunsa niinkin tarpeettomista töppäyksistä kuin pieleen menneistä rajaheitoista. Ensimmäisessä pallo heitettiin keskikentälle suoraan vieraspelaajan haltuun ja parin syötön jälkeen Antti Hyttinen ohjasi verkkoon.

Toisessa heitto pelattiin maalivahti Jere Jauhiaiselle, jonka kimppuun vihulainen välittömästi hyökkäsi ja sai loihdittua veskarin rikkeestä Oliver Reitalan maaliin johtaneen rankkarin. Kolttonen sattui kylläkin rangaistusalueen ulkopuolella, mutta toisaalta aiemmassa tilanteessa ToTe:lle oli tuomittu vapaapotku laatikon sisällä tapahtuneesta kopsusta. Maalinsa jälkeen Reitala eväsi BK:lta tasoituksen, kun hän blokkasi maaliviivalla päällään Teemu Lammin kivenkovan kanuunan.

Leuka rinnassa

BK pelasi toisen puoliskon leuka rinnassa eikä saanut päälle sellaista taisteluhenkeä, jota ottelun tärkeys tivasi. Alkukauden rappaamista ja roiskimista sisältänyttä peliä tuskin kenelläkään on ikävä, mutta nyt olisi kaivattu edes sitä.

Nappivedon yläpeltiin pommittanut Rasmus Niemi ja ypöyksin puskupuuhiin jätetty Moses Kumah osuivat vielä vieraille kulmapotkutilanteista. Isännistä lähimmäs pääsi tolppaan kilauttanut Philip Ekblad, mutta tehokkaan kärkiviimeistelijän puute yhä vaivaa.

-Saimme Alexanderin (Malmberg) ja Alexin (Punon) kyllä laidoilla vauhtiin, mutta ketään ei ollut tilanteita päättämässä, Bouktouf sanoi.

Polvivaivaista Lucas Mondinoa ei ole nähty kentällä kuukauteen eikä Mergim Bushikaan ole vielä kunnossa. Kotikulmilleen Pietarsaaresta väliaikaisesti palannut Miro Kritz on puolestaan syrjäyttänyt kippari Otto Enbergin avauskokoonpanossa ja rakentelee keskikentällä 19-vuotiaan ikätoverinsa Ammondtin kanssa.

Putoamisviivan alla tutiseva BK kohtaa seuraavissa kotiotteluissaan CLE:n 26. elokuuta ja FC Finnkurdin 9. syyskuuta, jolloin voittotilin olisi hyvä karttua.

-Tiedän, että pelaajat pystyvät parempaan ja voivat antaa itsestään kentällä enemmän. Taistelemme pysyäksemme Kolmosessa ja uskon, että siinä myös onnistumme, Bouktouf viestitti.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ