Muurainen maksoi koronatappion ravintolalle


Ravintolapäällikkö Mikael Kokkonen ja Olli Muurainen ovat iloisia siitä, että korona ei päässyt leviämään ravintolassa tapahtuneen altistuksen vuoksi. Muurainen on korvannut ovien sulkemisesta aiheutuneen taloudellisen menetyksen.

”Hyvä ettei tauti lähtenyt leviämään Raaseporissa”

Yrittäjä Olli Muurainen on korvannut karjaalaisen Köttkontrollen-ravintolan kärsimät myyntitappiot, jotka aiheutuivat ovien pakollisesta sulkemisesta korona-altistuksen vuoksi.

Muurainen vieraili ravintolassa runsaat kaksi viikkoa sitten ja hänellä todettiin koronavirustartunta muutama päivä tämän jälkeen. Sen johdosta myös ravintolan henkilökunta joutui karanteeniin. Kukaan ei kuitenkaan sairastunut.

-Vaikka kävi näin ikävästi, niin asia hoitui lopulta hyvin. Raaseporin kaupunki ja me itsekin hoidimme asian hyvin ja kiitos Ollille siitä, että hän halusi omaehtoisesti korvata meille aiheutuneen tappion. Olen erittäin kiitollinen siitä, että pääsimme lopulta aika helpolla, eikä asiakkaiden keskuudessakaan ole minun tietojeni mukaan ollut sairastumisia, ravintolapäällikkö Mikael Kokkonen sanoo.

Tapahtunutta edelleen maanantaina pahoitellut Muurainen kertoo tehneensä maksusuorituksen viime viikolla. Rahamäärästä ei puhuta, myyntitappio laskettiin ja asia sovittiin yhteisymmärryksessä, ja korvaussumma jää osapuolten väliseksi.

-Ehdotin tätä ravintolalle pohdittuani asiaa pari päivää omantunnon tuskissa. Ottakaamme kaikki opiksi tästä, sillä tautia ei ole vielä nujerrettu, ja on tärkeää ottaa koronaohjeet edelleen vakavasti, Muurainen sanoo.

Hän pitää tärkeimpänä sitä, ettei tullut aiheuttaneeksi koronaviruksen leviämistä Raaseporissa harkitsemattomalla toiminnallaan Barcelonan matkansa jälkeen.

-Tiedossani on 10 ravintolakäyntiini liittyvää testiä, jotka ovat onneksi kaikki olleet negatiivisia, joten taisin olla ainoa sairastunut. Jos tällä säikähdyksellä selvittiin, niin voimme taas katsoa tulevaisuuteen hieman valoisammalla mielellä, Muurainen sanoo.

Muuraisella heräsi epäilys sairastumisestaan perjantaina 24. heinäkuuta, eli päivä ravintolaillallisen jälkeen, jolloin hän tunsi olonsa kuumeiseksi. Raaseporin sairaalan testaus oli tuolloin jo suljettu, joten testi tehtiin vasta maanantaiaamuna. Hän kirjoitti sairastumisestaan sosiaaliseen mediaan testituloksen varmistuttua tiistaina 28. heinäkuuta.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ