Alaikäistä epäillään puukotuksesta


Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on saanut tutkinnassaan selvyyttä alkuviikolla Billnäs skola-koulun pihalla tapahtuneeseen puukotukseen, jossa uhrina oli 17-vuotias poika. Poliisi on kuulustellut viikon mittaan asianosaisia ja paikalla olleita.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun koulun pihalle oli kerääntynyt nuoria.

-Paikalla on selvitetty erimielisyyksiä ja yksi nuori on pyytänyt puhelimella apua kaveriltaan. Kyseinen kaveri, eli pidätettynä ollut alle 18-vuotias poika, saapui paikalle 1960-luvulla syntyneen isänsä kanssa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mats Sjöholm tiedottaa. Heidän autossaan oli myös muita henkilöitä, joita ei epäillä osallisuudesta tapahtumiin.

-Tilanne kärjistyi käsirysyksi, jonka yhteydessä alle 18-vuotias poika löi 17-vuotiasta olkapään alueelle. Tämä on jo kotiutunut sairaalasta. Pidätettyinä olleet henkilöt on vapautettu ja asiassa on tehty yhteistyötä lastensuojeluviranomaisten kanssa, Sjöholm kertoo.

Esitutkinta jatkuu kuulusteluilla ja todistusaineiston keräämisellä. Esitutkinta valmistunee kesän jälkeen, jolloin asia tullaan siirtämään syyteharkintaan Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirastoon.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ