20 karanteenissa koronatartunnan vuoksi


20 karanteenissa koronatartunnan vuoksi

Pohjassa toimivan taimiston työntekijällä todettiin viime viikon torstaina koronavirustartunta.

Raaseporin kaupungin terveysviranomainen on ollut yhteydessä altistuneisiin ja heidät on asetettu karanteeniin, joka päättyy tulevan viikon keskiviikkona. Altistumisia jäljitettiin kesäkuun ensimmäisellä viikolla työpaikan ruokalassa olleisiin ihmisiin.

Raaseporin johtava lääkäri Tove Wide ei kommentoi yksittäisiä työpaikkoja eikä yksittäisiä tapauksia. Raaseporissa oli vahvistettu juhannusviikkoon mennessä yhteensä 27 tartuntatapausta.

-Karanteenissa on noin 20 henkilöä ja se koskee kaikkia, jotka ovat olleet lähikontaktissa tartunnan saaneen kanssa, Wide kertoo. Hänen mukaansa tilanne on hallinnassa ja toimet tartuntojen leviämisen estämiseksi näyttivät onnistuneen.

Taimisto ohjeisti työntekijöitään heti tuoreeltaan ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, mikäli koronaan viittaavia oireita ilmaantuu, esimerkiksi vilustumisen oireita. Kaupunki testaa tällä hetkellä ainoastaan sairastuneen kanssa lähikontaktissa olleet henkilöt, oireettomia ei testata.

Wide muistuttaa, että hyvä käsihygienia on edelleen tärkeää ja flunssaisena tulee jäädä kotiin. Yleisohjeena on ollut, että lievissä tapauksissa koronan voi sairastaa kotona, ja muita ihmiskontakteja on vältettävä.

-Positiivinen testi voi tulla yllätyksenä kenelle tahansa ja missä kylässä tahansa. Kun näihin reagoidaan nopeasti, niin tilanne ei pääse leviämään. On hyvä, että ihmiset hakeutuvat testeihin, siitä kiitos. Myös työnantajat tekevät hyvää yhteistyötä. Kukaan ei kutsu virusta kylään, mutta kun toimitaan oikein, niin tilanne pysyy rauhallisena, Wide sanoo.

Hän toteaa myös, että suurin osa karanteeniin asetetuista ei sairastu koronaan, mutta on tärkeää jäljittää kaikki, jotka ovat voineet saada tartunnan. Henkilö voi tartuttaa tautia myös sen itämisaikana, joka on 14 vuorokautta.

Oireiden ilmaantuessa tulee olla yhteydessä terveyskeskukseen puhelimitse. Neuvoja saa myös päivystysavusta numerossa 116 117.

Raaseporissa oli THL:n koronakartalla torstaina edelleen 25 tapausta ja Inkoossa kuusi. Hangossa tapauksia on ollut alle viisi, eikä se ole listalla.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ