Karjaan keskustan rakennustyömaalla koronaa


Länsi-Uudenmaan Rakennus Oy:n toimitusjohtaja John Lindqvist vahvistaa tiedot, joiden mukaan Karjaan keskustassa rakenteilla olevan kerrostalon työmaalla on vahvistettu kaksi koronavirustartuntaa. Lindqvist kertoo työmaan henkilöstövahvuuden olevan kymmenkunta työntekijää ja työntekijöiden kahden viikon karanteeniaika päättyy huomenna tiistaina.

-Tartunnat ilmenivät kaksi viikkoa sitten ja molemmat omaan henkilökuntaamme kuuluvat työntekijät sairastuivat samaan aikaan. Samalla päätettiin muiden työntekijöiden karanteenista. Tietojeni mukaan sairastuneet eivät ole tarvinneet sairaalahoitoa ja sairastamiseen meni noin viikko, Lindqvist kertoo.

Hänen tietojensa mukaan tartuntojen lähde ei ole vielä selvinnyt, mutta tartunnat ovat voineet tulla myös työmaan ulkopuolelta.

Lähteestä ei tietoa

Karanteenimääräyksistäkin päättävä Raaseporin johtava lääkäri Tove Wide ei suostu kommentoimaan asiaa millään tavalla, ei edes sitä, onko tartuntaketju saatu jäljitettyä. Hän toteaa yleisesti, että tartuntojen jäljittäminen on haasteellista koko Suomessa.

Tästä voidaan siis tehdä johtopäätös, että tartuntojen jäljityksessä ei ole onnistuttu myöskään Karjaan tapauksessa. Wide sanoi maanantaina hieman puolen päivän jälkeen palaavansa mahdollisesti asiaan perehdyttyään ensin paremmin tapaukseen, joka ei ollut hänen työtehtävissään ”ykkösprioriteetti”.

-Ulkomaalaisia työntekijöitä ei tästä pidä syyttää, sillä ulkomaan matkustus on ollut pysähdyksissä jo pitkään, eikä kukaan ole päässyt käymään kotonaan. On siis selvää, että tartunta on tullut Suomessa. Ja toisaalta voidaanko edes puhua ulkomaalaisista työntekijöistä esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa henkilö on asunut Suomessa jo 10 vuotta, LU Rakennuksen toimitusjohtaja Lindqvist sanoo.

Lindqvistin mukaan kerrostalotyömaa ei ole ollut tartuntojen ja karanteenin vuoksi pysähdyksissä, mutta tavallista hiljaisempaa siellä toki on ollut. Maanantaina rakennustöissä oli neljä työntekijää. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakartan mukaan Raaseporissa oli maanantaina 23 vahvistettua tartuntaa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ