Uusimaa erilleen muusta Suomesta koronaepidemian hillitsemiseksi


Kuva: Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Hallitus on päättänyt rajoittaa Uudenmaan maakunnan ja muiden maakuntien välistä liikennettä. Rajoitusten on määrä tulla voimaan perjantaina 27. maaliskuuta alkaen ja ne olisivat voimassa huhtikuun 19. päivään saakka.

Uusien liikkumisrajoitusten tarkoituksena on estää koronavirustartuntoja sekä hidastaa epidemian leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen. Hallitus antoi liikkumisrajoituksia koskevan valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnan käsiteltäväksi keskiviikkona.
Liikkumisrajoitusten tultua voimaan Uudenmaan asukkaiden on pysyttävä maakunnan alueella. Muiden maakuntien asukkaat eivät voi käydä Uudellamaalla. Jokaisella on kuitenkin oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen. Vapaa-ajan matkustus ei ole sallittua, mutta tavaraliikenteen kulkua ei estetä uusien rajoitustenkaan aikana. Rajoitukset eivät myöskään koske Uudenmaan sisäistä liikkumista.

Liikkuminen on sallittua viranomaistoiminnassa sekä työn, elinkeinon tai luottamustoimen harjoittamiseksi tai lakisääteisen velvollisuuden täyttämiseksi. Liikkumista ei myöskään rajoiteta, jos siihen on painava henkilökohtainen syy, kuten lapsen tapaamisoikeuden toteuttaminen tai lähiomaisen kuolema.

Poliisi valvoo liikkumisrajoitusten noudattamista. Rajoitusten rikkomisesta tai noudattamatta jättämisestä poliisi voi määrätä sakkoa. Henkilön on annettava poliisin pyynnöstä selvitys liikkumisensa syystä tai tarkoituksesta. Poliisijohdon mukaan kovin pitkiä selityksiä ei kuitenkaan tulla kuuntelemaan.

Liikkumisrajoituksista ja niiden käytännön vaikutuksista on tarkoitus kertoa bussi-, juna-, metro- ja raitioliikenteen asemilla ja terminaaleissa sekä junien ja bussien valotauluissa ja kuulutuksissa. Tiedon tulee olla saatavilla myös Uudenmaan ympäryskunnissa ja maakuntarajat ylittävän työmatkaliikenteen kannalta merkittävien muiden paikkakuntien keskeisillä liikennepaikoilla.

-Kaikki ylimääräiset matkustamiset Uudeltamaalta muualle Suomeen ja muualta Suomesta Uudellemaalle tulee nyt siirtää tuonnemmaksi. Jokaisen toimilla on nyt vaikutusta siihen, kuinka nopeasti pääsemme palaamaan takaisin normaaliin arkeen, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen tiivistää.

Kolehmaisen mukaan poliisi tulee valvomaan liikkumisrajoitusta ensimmäisinä päivinä näkyvästi, jotta tietoa asiasta saadaan levitettyä ja ihmiset pystyvät noudattamaan rajoituksia. Sulut asetetaan Uudellemaalle johtaville teille. Pääväylille ja isoimmille teille tulee ympärivuorokautisia tarkastuspisteitä.

-Valvontaa jatketaan tietysti myös sen jälkeen, mutta päävastuu toimia oikein tässä tilanteessa on kuitenkin jokaisella meillä, riippumatta näkyvästä valvonnasta ja sen määrästä tai siitä, paljonko rajoituksen rikkomisesta voi seurata sakkoja, Kolehmainen sanoo.

Liikkumis- ja oleskelurajoitusten valvonnassa sovelletaan poliisin lievempiä toimivaltuuksia, joita ovat neuvot, kehotukset ja käskyt. Poliisi selvittää matkustamisen edellytyksen perusteet ja tarvittaessa neuvoo rajoituksia rikkovaa palaamaan kotiinsa sekä tarvittaessa käskee henkilöä poistumaan rajoituksen alueelta.

Vasta vakavammissa ja piittaamattomissa tapauksissa poliisi tulee käyttämään sakkorangaistusta. Liikkumis- ja oleskelurajoitusten rikkominen on rangaistavaa valmiuslakirikkomuksena, joka voidaan käsitellä sakkomenettelyssä.

Helsingin poliisilaitoksen päällikkö Lasse Aapio kertoi torstaisessa tiedotustilaisuudessa lähtökohtana olevan se, että Uusimaa on nyt suljettu. Tiesulkuja tulee tiheästi ja niitä asetetaan pääväylille, maanteille ja pienemmillekin teille.

Aapion mukaan Uudellemaalle tulee 30-40 tiesulkua ja poliisi tulee näkymään raja-alueilla joka paikassa. Linja-autojakin tullaan pysäyttämään. Junaliikennettä voidaan valvoa laitureilla ja niin, että poliisi nousee junan kyytiin, jolloin liikenne ei häiriinny. Poliisin mukaan täydelliseen sulkuun ei varmaankaan pystytä, mutta kaikki ajoneuvot tullaan pysäyttämään.

Järjestelyn toteutus on paikallisten poliisilaitosten vastuulla, jotka saavat valvontaan virka-apua puolustusvoimilta ja mm. rajaviranomaisilta. Poliisijohdon mukaan tehtäviin kutsutaan tarpeen mukaan myös eläkkeellä olevia poliiseja, poliisiopiskelijoita ja työttömiä poliiseja. Poliisilaitoksia on ohjeistettu sakotusmenettelystä ja matkan välttämättömyyden arvioimisessa.

Kolehmainen korostaa, että kaikkea turhaa liikkumista ja kontakteja muiden kanssa on nyt vältettävä, ja kaikilla on vastuu koronaviruksen leviämisen estämisestä. Kolehmainen toivoo myös, että rajoitukset jo itsessään vähentävät liikkumista ja liikennettä, jolloin tiesuluillekaan ei toivottavasti muodostu pitkiä jonoja.

-Tämä on koko yhteiskunnan yhteinen ponnistus. Kaikkien tulee tehdä nyt osansa, että suojaamme mahdollisimman tehokkaasti riskiryhmiä ja vähennämme terveydenhuollon ylikuormittumista, Kolehmainen painottaa.

Liikkumisrajoitukset koskevat lähtökohtaisesti kaikkia, joilla ei ole erikseen perusteltua syytä liikkua Uudeltamaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Uudellemaalle. Uusien rajoitusten mittakaava ja niiden ihmisten valtava määrä, joiden jokapäiväiseen elämään rajoitukset vaikuttavat, asettavat poliisitoiminnalle kuitenkin haasteita.

-Pelkästään liikkumisrajoitusten valvonta voi sitoa jopa 700 poliisia. Kiireelliset hälytystehtävät hoidetaan kuitenkin aina. Ne ovat prioriteetissa ensimmäisenä, Kolehmainen sanoo.

Uudenmaan alueen poliisilaitokset muodostavat tilanneorganisaation, joka huolehtii liikkumisrajoituksien valvonnasta. Siihen liittyvää poliisitoimintaa johtaa Helsingin poliisilaitos.

Uudenmaan liikkumisrajoitukset:
Jokaisella on oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen.
Rajoituksesta voidaan poiketa, jos liikkuminen on välttämätöntä
-viranomaistoiminnassa
-työn, elinkeinon tai luottamustoimen harjoittamiseksi
-lakisääteisen velvollisuuden täyttämiseksi
-lähiomaisen kuoleman vuoksi
-lapsen tapaamisoikeuden toteuttamiseksi
-muun painavan henkilökohtaisen syyn vuoksi.
Vapaa-ajan matkustus on kielletty. Jokaisen tulee valmistautua esittämään tarkastuspisteellä riittävä suullinen tai kirjallinen peruste tai syy liikkumiselle ja Uudenmaan rajan ylittämiselle. Poliisi arvioi välttämättömyyden tapauskohtaisesti.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ