Inkoo suunnittelee kenttäsairaalaa koulurakennukseen


Inkoossa varaudutaan muiden kuntien tapaan koronavirusepidemian kiihtymiseen. Kunnan varautumis- ja pandemiasuunnitelmaan liittyen kunnassa on ryhdytty suunnittelemaan kenttäsairaalan perustamista Kyrkfjärdfens skola-koulurakennukseen.

Johtava lääkäri Helge Heinonen kertoo, että kyse voisi olla 20-30 vuodepaikan hoitoyksiköstä, mikäli tarvetta jossain vaiheessa ilmenee. Poikkeusoloissa saatetaan tarvita lisää vuodepaikkoja.

-Tämä kuuluu osana kunnan varautumiseen. Meillä ei ole omaa vuodeosastoa ja kunnat, joilta ostamme palvelun, joutuvat varaamaan osastoja omille potilailleen. Sen vuoksi meidän on ratkaistava asia itse sellaisten tulevien potilaiden osalta, jotka eivät enää tarvitse sairaalahoitoa, mutta joita ei voi kotiuttaa, Heinonen sanoo.

Tällä hetkellä mietitään kenttäsairaalassa tarvittavia tarvikkeita, toiminnan käynnistämistä ja henkilöstöä.

-Suunnittelu etenee. Aikataulu riippuu oikeastaan valtion ohjeistuksesta ja myös siitä, miten epidemia etenee. Kenttäsairaalan perustamiseen menee joka tapauksessa viikkoja, mutta toisaalta epidemiankin on arvioitu kestävän useita kuukausia, tarkkaa tietoa ei ole vielä kenelläkään, Heinonen sanoo.

Kenttäsairaalan työntekijät pyritään järjestämään kunnan omasta vahvuudesta. Toimintaa suunnitellaan perusturvan ja sivistystoimen henkilöstön varaan, sillä sivistysosastolla on myös hoitoalan koulutettuja.

Vaarana ulkoinen altistus

Inkoossa on vahvistettu toistaiseksi vain yksittäisiä koronavirustartuntoja, joita on alle kymmenen.

-Terveyskeskuksessa tilanne on vielä aika rauhallinen, sillä olemme vähentäneet kiireetöntä hoitoa ja potilasmäärät ovat laskeneet, eikä suurta lisäystä ole meillä vielä näkynyt muutenkaan, Heinonen kertoo.

Viime päivinä on keskusteltu paljon mökkiläisten runsaasta liikkumisesta maaseutukuntiin ja saaristoseudunkin kaupoissa on ollut jonoja poikkeukselliseen vuodenaikaan.

-Mökkiläisten määrän lisääntyminen ei ole näkynyt meillä ainakaan vielä, mutta saattaa olla että yhteydenottoja alkaa tulla puhelimitse lisää. Meillä tilannetta helpottaa se, että pääkaupunkiseudun sairaalat ovat lähellä, joten kuljetukset on helppo järjestää toisin kuin vaikka Pohjois-Suomessa jossa etäisyydet ovat pitkät, Heinonen sanoo. Inkoo kehottaa ulkopaikkakuntalaisia hakeutumaan hoitoon ensisijaisesti kotikuntaansa.

-Vaikka ihmiset ovatkin mökeillä, on sieltäkin käytävä asioimassa, ja silloin on vaarana muiden tartuttaminen ja infektion levittäminen. Ihmisten tulee miettiä tarkasti asiointejaan ja liikkumistaan, jotta he eivät altista Inkoossa muita ihmisiä, Heinonen sanoo. Hän toivoo, että Inkoo välttyisi ulkoiselta altistukselta, koska koronavirustartuntoja on ollut ”omasta takaa” vasta hyvin vähän.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ