Karjaan kevätmessut peruttu koronaviruksen vuoksi


Raasepori Expon järjestäjät ovat päättäneet perua tämän vuoden Megamessut Karjaalla. Messujen ajankohdaksi oli suunniteltu 17.-18. huhtikuuta. Tapahtuman peruminen johtuu koronaviruksesta.

-Tapaukset Suomessa lisääntyvät jatkuvasti ja kaikki merkit viittaavat siihen, että määrä tulee entisestään kasvamaan. Halusimme päättää asian jo etukäteen, jotta mahdollinen peruminen ei tulisi yllätyksenä pari päivää ennen messuja, messupäällikkönä toimiva Björn Siggberg sanoo.

-Olemme luonnollisesti pahoillamme, että jouduimme tekemään tällaisen päätöksen, mutta peruutusilmoitus ennakkoon on mielestämme oikea valinta. Useiden muiden maiden kokemusten mukaan tartunta tulee todennäköisesti laajenemaan myös Suomessa. Siksi uskomme, että ei ole hyvä ajatus järjestää tapahtumaa, missä lukuisat ihmiset kokoontuvat yhteen, Siggberg toteaa.

Tapahtuman järjestäjä on BK-46:n käsipallon kannatusyhdistys, joka on hankkinut messuilla varoja seuratoimintaan jo muutaman vuoden ajan. Messuille jo ilmoittautuneisiin näytteilleasettajiin otetaan yhteyttä lähipäivinä.

Siggbergin mukaan messupaikkojen myynti oli sujunut hyvin ja odotusten mukaisesti, jopa hieman vilkkaammin kuin viime vuonna. Urheiluhallista oli myymättä hänen mukaansa enää kymmenkunta normaalikokoista paikkaa.

-Paljon työtä menee hukkaan, mutta sille ei voi nyt mitään kun tilanne on tällainen, Siggberg harmittelee.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ