Sole on vuoden raaseporilainen, festivaalille kulttuuripalkinto


Maailmaa paremmaksi. Karjaan hävikkiruokapisteen perustanut ja toimintaa koordinoiva Sole Garghentino-Nygård jakaa ravintoloiden ja kahviloiden ylijäämäruokaa, jotta sitä ei tarvitse heittää pois.
Vuoden raaseporilainen Sole Garghentino-Nygård, jonka viime syksynä Karjaalle perustama hävikkiruokapiste on saanut runsaasti kiitosta.

Karjaalle viime syksynä hävikkiruokapisteen avannut Sole Garghentino-Nygård on valittu vuoden raaseporilaiseksi. Kulttuuripalkinnon saajaksi kaupunkilaiset äänestivät viime kesänä Karjaalla ensimmäisen kerran järjestetyn Raasepori Festivaalin, joka kasvaa tänä vuonna kaksipäiväiseksi.

Vuoden matkailupalkinnon sai uusi YLP-pizzeria Tammisaaressa, ympäristöpalkinto meni Stefan Holmbergille ja vuoden urheilijan pysti Niklas Hyväriselle. Nuorisovaltuuston myöntämän nuorisopalkinnon sai viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty Grand beat-musiikkitapahtuma, jossa esiteltiin ja etsittiin nuoria kykyjä.

Raasepori-palkintojen nettiäänestyksessä annettiin 2.050 ääntä. Voittajat palkittiin tiistai-iltana Raaseporin kaupungintalolla järjestetyssä tilaisuudessa. Kuntalaiset saivat asettaa viime syksynä ehdokkaita kolmeen kategoriaan. Vapaa-aikalautakunta nimesi kolme ehdokasta vuoden urheilijaksi. Nuorisopalkinto ei kuulunut avoimen äänestyksen piiriin.

Näkyvyyttä kaupungille

Palkintoperustelujen mukaan Sole Garghentino-Nygård on hävikkiruokapisteen iloinen ja sydämellinen vetäjä, joka on yhteisöllistänyt Raaseporia, ja hän on tuonut kaupungille näkyvyyttä valtakunnallisessakin mediassa. Solen työtä kehutaan erinomaiseksi esimerkiksi muut huomioivasta toiminnasta ja hävikkiruokapistettä pidetään myös hienona ympäristötekona.

Matkailupalkinnon saaja YLP on luonut puolestaan niinkin tavallisesta tuotteesta kuin pizzasta alueen uuden vetonaulan ja yritys on ollut niin ikään näkyvästi esillä myös valtakunnallisessa mediassa. Tuotteet tehdään 99-prosenttisesti paikallisista raaka-aineista ja sillä periaatteella, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Palkintoperusteluissa todetaan YLP:n kannustavan innovatiiviseen yrittäjyyteen Raaseporissa.

Kulttuuripalkittu Raasepori festivaali toi niin ikään paljon hyvää näkyvyyttä kaupungille ja samalla hienon lisän kaupungin kesätapahtumien tarjontaan. Järjestäjiä kehutaan myös siitä, että nämä rohkenivat järjestää näin ison tapahtuman kaupunkilaisten iloksi. Festivaalilla oli yleisöä 4.000-5.000.

Ympäristöpalkinnon saaja Stefan Holmberg sai tunnustuksen auringonkukista, joita yleisö sai poimia vapaasti pellolta Karjaan Lepissä. Kukat ilahduttivat sekä asukkaita että ohikulkijoita viime kesänä. Vuoden urheilija Niklas Hyvärinen voitti viime vuonna EM-joukkuepronssia ja joukkuehopeaa sekä SM-kultaa ja hopeaa.

Kaupunkilaiset äänestivät kulttuuripalkinnon Raasepori Festivaalille, joka järjestettiin Karjaalla ensimmäisen kerran viime kesänä.
Kaupunkilaiset äänestivät kulttuuripalkinnon Raasepori Festivaalille, joka järjestettiin Karjaalla ensimmäisen kerran viime kesänä.
Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ