Hangon satama taas uuteen ennätykseen


Hangon Sataman liikenne jatkoi viime vuonna kasvuaan jo seitsemättä vuottaan peräkkäin. Vuoden 2019 tavaraliikenteen määrä nousi taas uuteen ennätykseen ja ylitti ensimmäisen kerran sataman toimintahistoriassa kuusi miljoonaa tonnia.

Tarkka lukema on 6,2 miljoonaa tonnia. Vuonna 2018 tavaraliikennettä kulki satamassa 5,1 miljoonaa tonnia, joten liikennemäärä kasvoi viime vuonna reilusti yli viidenneksen.

Hangon Satamassa kävi vuoden 2019 aikana 2.276 alusta. Vastaava luku vuonna 2018 oli 1.873. Koko liikenteen osalta tuonti kasvoi kahdeksan prosenttia. Vienti kasvoi vastaavasti peräti 34 prosenttia vuodesta 2018.

Suuryksikköliikenne kasvoi sekä rekkojen että trailereiden osalta. Myös konttiliikenne oli kasvussa. Autojen maahantuonti oli vuoden 2018 tasolla, satamayhtiö tiedottaa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ