Käsiase löytyi, välikohtauksen tutkinta jatkuu


Karjaalla viime sunnuntaina tapahtuneen ampumavälikohtauksen esitutkinta on edelleen kesken, mutta poliisilla on nyt käsitys tapahtumien kulusta, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mats Sjöholm tiedottaa.

Poliisi otti alun perin kiinni viisi henkilöä tapaukseen liittyen. Kaikki kiinniotetut on sittemmin vapautettu. Asiassa ei ole tehty myöskään vangitsemisvaatimuksia, jotka olisi pitänyt jättää tuomioistuimelle keskiviikkona puoleen päivään mennessä. Teossa käytetty käsiase löytyi joitakin päiviä välikohtauksen jälkeen.

-Poliisin tietojen perusteella on todennäköistä, että ase oli loukkaantuneen miehen hallussa. Tapahtumapaikalla oli syntynyt riita, jonka yhteydessä ammuttiin yksi laukaus. Laukaus osui miehen vasempaan käsivarteen. On siis mahdollista, että tämä on aiheuttanut vamman itse, Sjöholm tiedottaa. Vakavasti loukkaantunut mies ei ole enää sairaalahoidossa.

Poliisi on takavarikoinut rikoksessa käytetyn käsiaseen. Ase on ilmoitettu kadonneeksi vuonna 2018, eikä se ollut luvallisesti henkilön hallussa.

-Esitutkinta jatkuu ja myös tekninen näyttö tulee olemaan tässä keskeisessä roolissa, Sjöholm kertoo. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

1980-luvulla syntynyt länsiuusmaalainen mieshenkilö haavoittui sunnuntaisessa ampumavälikohtauksessa vakavasti ja paikalla olleet toimittivat hänet sairaalaan. Tapausta on tutkittu mm. tapon yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ