Vanha nosturi viimeisellä matkallaan


Hangon sataman vanhin nosturi palvelee jatkossa museaalisilla arvoillaan. Nostokurki siirrettiin kuluneella viikolla lopullisen sijoituspaikkansa lähelle.

Länsisataman vanha 40 tonnin nosturi on päässyt matkailemaan vielä eläkepäivillään. Museonosturina jatkossa palveleva laite sijoitettiin aluksi Kuningatarvuoren hiekkakentän keskelle. Laite siirretään myöhemmin sivummalle, kun jalusta valmistuu.
Nosturi sijoitetaan Satamakadun ja Nycanderinkadun risteykseen sataman läheisyyteen. Nosturi oli siirrettävä muualle Hangon sataman laajennuksen vuoksi. Satamalla ei ollut sille enää käyttöä, mutta nosturi haluttiin kuitenkin säilyttää sen historiallisen arvon vuoksi. Yli 100 vuotta sitten käyttöön otettu nostokurki kun on selvinnyt mm. kahdesta maailmansodasta.
Kaupunki pyysi viime vuonna asukkailta ehdotuksia nosturin paikasta. Ehdotuksia tuli melkein 70. Työryhmä arvioi sopivimman paikan huomioiden museaaliset arvot, asemakaavan ja liikenteen, sekä yhteyden satamaan niin, että museonosturi olisi myös helposti saavutettavissa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ